elamaajasattumuksia Uusi MunBlogi.com -sivusto

19.4.2019

Uintikisat ohi!

Filed under: Yleinen — Avainsanat: — annihamalainen @ 00:10

Heippa taas!

Toissa viikon sunnuntai oli jännittävä päivä, koska osallistuin elämäni ensimmäisiin uintikisoihin. Ne pidettiin Espoonlahden uimahallissa. Meitä oli siellä yhteensä neljä joukkuetta. Minä uin yhden matkan, 50 m rintauintia. Sen lisäksi uin meidän viestijoukkueessa. Kisoissa ei ollut omalta osaltani kauheasti kehuttavaa, koska tein virheen heti aloittaessani oman suoritukseni, tein nimittäin kaksi vapaauinnin käsivetoa, vaikka tarkoitus oli mennä tosiaan rintauintia. No, vahinkoja sattuu kaikille ja nämähän olivat ensimmäiset uintikisat, joissa olin. Joten ei jäänyt harmittamaan. Viestissä tuli kuitenkin pronssia ja kokonaisuudessaan paransin aikoja. Joten kiitos niille ihmisille, jotka houkutteli mut tuonne, koska muuten mä oisin varmasti jättänyt väliin.

Mulla on tässä kuussa tapahtunut/ tapahtumassa ihan huikeita asioita ja nyt muutenkin tuntuu että elämä kantaa. Nyt on esimerkiksi tulossa pääsiäinen ja valon määrä lisääntyy ja lisääntyy. Kiitos, kun luit ja hyvää pääsiäistä kaikille. 🙂

23.3.2019

Aloitus, toukokuuta 10, 2018

Filed under: Yleinen — Avainsanat: , , — annihamalainen @ 23:54

Hei!

Päätin aloittaa blogaamisen erään ystäväni innoittamana. Ja myös siksi, että minulla on niin tärkeitä aiheita, joista haluan puhua. Ajatus blogin pitämisestä syntyi oikeastaan jo viime syksynä, mutta silloin se jäi vain ajatuksen tasolle, mutta nyt koen olevani valmis hyppäämään uuteen ja tuntemattomaan… Katsotaan, mitä tästä tulee.

Näin aluksi voisin vähän kertoa itsestäni, eli olen nuori 23-vuotias nainen ja asun Suomen etelässä eli Hangossa.:) Olisin kyllä halunnut valmistumisen jälkeen muuttaa pääkaupunkiseudulle ja asuinhan mä Järvenpäässäkin huimat 11 kuukautta, mutta sitten tapahtui vähän asioita, joiden takia koin parhaimmaksi muuttaa takaisin, olen siis paluumuuttaja, Mutta ehkä vielä joskus muutan pk.seudulle… 🙂 Harrastuksina tällä hetkellä (käytän tätä termiä, koska ne tuntuvat vaihtuvan vuoden välein) 🙂  uinti ja taekwondo. Lisäksi olen aloittamassa vapaaehtoisena Hangon nuorisotalolla tulevana perjataina, siis huomenna, jee, pelottaa vähän, mut enköhän mä selviä siitä. Asun yksin, minulla ei ole lemmikkejä tai muitakaan elämänkumppaneita.  Minulla on kolme pikkusiskoa ja vanhempani asuvat yhdessä.  Heillä on kolme kissaa. Olen valmistunut muutama vuosi sitten kodinhoitajaksi, mutta työpaikkaa ei ole, eikä myöskään toista opiskelupaikkaa, koska minulla on puheentuottamisongelma. Voin kertoa tästä asiasta enemmänkin tässä blogissa, koska olen huomannut, että ihmisillä on ennakkoluuloja sitä kohtaan, tai kaikki eivät osaa suhtautua siihen oikein. Tämän lisäksi minulla on näkövamma, josta myös tulen kirjoittamaan, koska miksi en. Nämä kummatkin asiat ovat osa minua ja sillä selvä. 🙂 Kommentoikaa ihmeessä, millainen tämä aloituspostaus on.

Powered by WordPress