elamaajasattumuksia Uusi MunBlogi.com -sivusto

19.4.2019

Uintikisat ohi!

Filed under: Yleinen — Avainsanat: — annihamalainen @ 00:10

Heippa taas!

Toissa viikon sunnuntai oli jännittävä päivä, koska osallistuin elämäni ensimmäisiin uintikisoihin. Ne pidettiin Espoonlahden uimahallissa. Meitä oli siellä yhteensä neljä joukkuetta. Minä uin yhden matkan, 50 m rintauintia. Sen lisäksi uin meidän viestijoukkueessa. Kisoissa ei ollut omalta osaltani kauheasti kehuttavaa, koska tein virheen heti aloittaessani oman suoritukseni, tein nimittäin kaksi vapaauinnin käsivetoa, vaikka tarkoitus oli mennä tosiaan rintauintia. No, vahinkoja sattuu kaikille ja nämähän olivat ensimmäiset uintikisat, joissa olin. Joten ei jäänyt harmittamaan. Viestissä tuli kuitenkin pronssia ja kokonaisuudessaan paransin aikoja. Joten kiitos niille ihmisille, jotka houkutteli mut tuonne, koska muuten mä oisin varmasti jättänyt väliin.

Mulla on tässä kuussa tapahtunut/ tapahtumassa ihan huikeita asioita ja nyt muutenkin tuntuu että elämä kantaa. Nyt on esimerkiksi tulossa pääsiäinen ja valon määrä lisääntyy ja lisääntyy. Kiitos, kun luit ja hyvää pääsiäistä kaikille. 🙂

Ei kommentteja »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress